maanantai 9. maaliskuuta 2009

Laihdutuskuurit

Maailmahan on pullollaan erillaisia laihdutuskuureja. Ne kaikki perustuvat samaan asiaan, syödään vähemmän kuin kulutetaan. Joissain dieeteissä (en niinkään tykkää käyttää tuota laihdutuskuuri-sanaa, sillä faktahan on, ettei painon pudotuksen jälkeen voi palata entiseen ruokavalioon, jos haluaa pysyä hoikkana. Siis kuurit saa ihan ekana unohtaa) tähän ravinnon saannin ja kulutuksen erotukseen liittyy monimutkaista nippelitietoa (esim. karppaus), mutta perusidea on siis kaikissa sama.

Listaan tähän nyt dieettejä, joita olen itse joskus kokeillut.

PAINONVARTIJAT:
Periaatteessahan Painonvartijat ovat ihan okei. Siis laihduttamisesta tehdään idioottihelppoa, kaikkea voi periaatteessa syödä ja eikä kaloreita tarvitse laskea.
Mutta...
- Mielestäni kaikki nämä ruokavaliot, jotka ohjaavat ihmisiä käyttämään lisäaineilla ja sokerilla kyllästettyjä "kevyt"tuotteita, eivät ole kauhean hyviä. Lisäksi rasvan liiallinen karttaminen ei ole mielestäni järkevää. Olen huomannut varsinkin keski-ikäisissä, rasvaa karttavissa naisissa sen, että he rupsahtavat nopeasti.
- Painonvartijoiden ruokavalio taitaa noudattaa jotain 1600 kalorin päiväsaannin ruokavaliota. Hieman viitselijäisyyttä, niin voi laskea itse ja ihan ilmaiseksi kaloreita. Eli mielestäni turhan kallis. (Sama koskee näitä netin laihdutusryhmiä...)

Joskus noudatin painonvartioita joitain kuukausia. Paino tippui n. 1/2 kiloa/ viikossa, mutta olin koko ajan nälkäinen.

KARPPAUS:
Oma suosikkini dieeteistä. Ruokavalio sisältää runsaasti rasvaa, kasviksia ja proteiineja, viljatuotteet ja sokeri pannassa. Joillekin ei välttämättä yksinkertaisesti sovi, itse olen löytänyt tästä tehokkaan tavan laihtua. Rasva (itse käytin paljon oliiviöljyä, ruuanlaitossa voita) pitää nälän hyvin tehokkaasti poissa, proteiinien saanti varmistaa, etteivät ne vähäisetkin sohvaperunan lihakset katoa läskin sijaan ja kasvikset ovat hyviä ja terveellisiä. Lisäksi Karpit valmistavat ruokaa itse, eineksiä vältellään. Eli ruokavalio on erittäin lisäainevapaa (jos malttaa jättää ne light-limut kauppaan). Karppaus tekee olosta todella hyvän ja ruokavalio vaikuttaa mm. mielialaan, pms-oireisiin ja hiusten sekä ihon kuntoon positiivisesti.
Mutta...
- Aika äkkiä alkaa se jauheliha-kananmuna-salaatti-voi-linja tympiä. Tokihan voi syödä myös muuta, jos siis lompakko sallii. Eli kalliiksi tulee Karppailukin ja jostain syystä kaikki tuntemani tosikarpit ovat hyväpalkkaisessa ammatissa olevia henkilöitä.
- Karppaaminen vaatii karppaajalta aika paljon. Eli jollet viitsi hakea tieteellistä tekstiä ja selvittää itsellesi sitä mekanismia, joka vähähiilihydraattisen dieetin taustalla on, niin kannattaa unohtaa. Paljon törmää niihin, jotka valittaa, ettei Karppaus toimi, mutta he sitten syövätkin lihaa kilon päivässä ja voita kaksi kiloa...

Itse olen vetänyt tiukkaa karppailua kahdesti, ekalla kerralla painoa tippui noin kahden kuukauden aikana 8 kiloa ja toisen kerran (viime keväänä) painoa tippui 15 kiloa. Nyt olen noudattanut sellaista hiilihydraattitietoista ruokavaliota, joka on kyllä lipsunut aika lailla, mutta paino on noussut viime keväisestä vain muutamia kiloja.
Lisäki viimeisen raskauden aikana minulle puhkesi raskausdiabetes, jonka sain pidettyä kurissa ns. hyväkarppaamalla.

KAALISOPPADIEETTI (ja muut pikakuurit):

Kukapa meistä ei olisi viikkoa ennen häitä/luokkakokousta/muita juhlia päättänyt laihduttaa äkkiä viisi kiloa. Sitten kituu viikon jollain järkyttävällä soppa/greippi/vichyvesidieetillä vain huomatakseen, että juhlien tervetuliaismalja nousee päähän ja mokaa itsensä juhlissa niin totaalisesti, ettei enää koskaan ilkeä liikkua missään.
Nämä dieetit ovat höpönlöpöä, vaikka kuinka niitä yrittäisi miksi muuttaa. Kuitenkin onnistunut pikadieetti voi olla kiva pinkaisu pitempiaikaiselle painonpudotukselle. On piristävää, jos paino tippuu nopeasti alkuun.
Ilkeät muistuttavat aina tässä vaiheessa, että se on vain nestettä, joka kehosta häviää. En käsitä, että mitä pahaa siinä on. Jos pelkästään nestepöhötyksestä eroonpääseminen tekee olemuksesta nätimmän, puhumattakaan painon tippumisen vaikutuksesta itsetuntoon.
Kaalisoppadieetit kannattaa kuitenkin unohtaa. Samaan lopputulokseen pääsee paljon mukavammallakin tavalla. Jos nopeaa ja piristävää parin kilon painonpudotusta halajaa, niin kokeilepas seuraavaa:
Syö viikko pelkästään erillaisia keittoja (valmista itse, pussikeitoissa on kamalasti suolaa ja sokeria), juo paljon vettä ja vichyä (pelkällä vedellä menetät elimistöstäsi liikaa suoloja), salaatteja ja hedelmiä kannattaa syödä. Lisäksi viikon aikana kuivaharjaa ihoasi joka päivä, ota kylmiä suihkuja ja haukkaa joka ilta raitista ilmaa. Takuulla pääset samaan lopputulokseen, kuin sitä karmeeta kaalisoppaa syömällä, ilman ilmavaivoja ja oksettavaa oloa.

Itse olen sortunut kaalisoppadieettiin kahdesti. Ekalla kerralla kilpailtiin kaverin kanssa, voitin kisan tiputtamalla 4 kiloa kahdessa viikossa. Kilot palasivat parissa päivässä. Toisella kertaa keitin sopan, söin sitä kerran ja loppu meni vessan pöntöstä alas.

VIINI/TONNIKALADIEETTI

Sinkkuvuosieni laihdutuskuuri, jota noudatin aina, kun housunkaulus alkoi puristaa. Äärimmäisen epäterveellinen, en suosittele kenellekään. Eli dieetin aikana syödään päivittäin pari tölkkiä öljyyn säilöttyä tonnikalaa ja juodaan kuivaa valkoviiniä.
Ei sovi perheellisille ihmisille. Eikä oikeastaan kenellekään muullekaan :D

DIEETTI JOTA NYT NOUDATAN:

Luettuani Mireille Guillianon kirjan "Ranskattaret eivät liho" tajusin, että kultainen keskitie on se paras. Kun keskittyy nauttimaan elämästä ilman yletöntä mässäilyä, ei voi lihoa.
Lisäksi olen jo kauan ollut hyvin kiinnostunut esim. kreikkalaisesta ruokavaliosta, sillä perinteisestihän kreikkalaiset ovat olleet hyvin terveitä, varsinkin Kreeta on aluetta, jossa sydän- ja verisuonisairauksia, diabetestä ja syöpiä on varsin vähän. He käyttävät paljon puhtaita ruoka-aineita, hedelmiä ja vihanneksia, rasvaa (oliiviöljyä), pähkinöitä, jugurttia ja kalaa.

Eli minulla on nyt tavoitteena päästä 15 kilosta eroon, ja muutenkin kohentaa oloani. Kaloreita en jaksa enää laskea, haluan, että olen kylläinen ja voin syödä maukasta ruokaa. Katsotaan voiko aisteja hellivän ruokavalion yhdistää painonpudotukseen... :)

1 kommentti:

  1. ok kiitos näillä mennään ja hyvää jatkoa sinulle!!

    VastaaPoista